perjantai 8. joulukuuta 2017

Osta ja pidä meni sitten myymään

Historiallinen hetki tänään, myin ensimmäistä kertaa osakkeita pois. Kyseessä oli Oriola, jonka suhteen tuli vaan fiilis, että nyt näistä heti eroon. Mulla on ollut Oriolaa itselleni epätavallisen pieni ja vähän vahingossakin hankittu erä.

Perhepiirin kautta pääsen seuraamaan Oriolan toimintaa harvinaisen läheltä ja ala on itsellekin jokseenkin tuttu takavuosilta. Oriola on uuden Kesko-yhteistyönsä ja hyvinvointiketjun perustamisen takia onnistunut jo alkuvuodesta suututtamaan ison osan suomalaisia asiakkaitaan ja viimeistään syksyisellä SAP-sekoilulla suututti loputkin ja meneillään on kohtalaisen laajamittainen boikotti Oriolaa ja sen jakelemia tuotteita kohtaan. Yksi viimeisiä niittejä itselle oli Rochen ilmoittama jakelijan vaihdos vuoden vaihteessa. Veikkaan, että ei tule jäämään ainoaksi ja siksi Oriola näyttää mun silmissä pahasti uppoavalta laivalta.

Olen myös aika hyvin perillä erilaisista hyvinvointipalveluista ja itsekin osittain liikunta-alalla, niin äkkiseltään en uskalla veikata uudelle ketjulle mitenkään räjähtävää menestystä sen perusteella.

Hyvästi Oriolalle minun osaltalni. Vähän tuli tappiota, mutta eikös se pidä nähdä positiivisena asiana verotuksen kannalta :) Kesällä tuli asunnon myynnin yhteydessä autopaikasta luovutusvoittoa, niin syökööt nyt nämä tappiot sitäkin vähemmän verotettavaksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti