torstai 5. huhtikuuta 2018

Maaliskuun menot

Hurlumhei taas. Maaliskuun alussa jaksoin vielä pitää kuluista kirjaa, mutta loppukuussa olin niin kiireinen, että homma vähän jäi. Kaivelin kuitenkin tiliotteilta ja sekalaisista kuittiläjistä tietoja ylös ja ainakin tämän verran meni rahaa.

Asuminen 724,25 euroa
Harrastukset 0 euroa
Ruoka 317,60 euroa
Auto 53,47 euroa
Muut 615,88 euroa

Yhteensä 1711,20

Alla kuluja sen verran mitä jaksoin seurata. Vuokra ja sähkölaskuja 2 kappaletta asumiseen. Ravintoloihin 191,80, kauppaan 125,80 ja herkkuihin 37,69.
Autoon tankillinen bensaa.
Muissa kuluissa isoimpina kuluina lentoliput kaupunkilomalle 275,39 euroa, kotiin lamppu, vaatteita jonkin verran ja kampaajalle ja kosmetiikkaankin normaalia enemmän.

Nyt voisi taas yrittää saada kiireet hallintaan ja keskittyä säästeliäästi elämiseen. Olen ollut koko alkuvuoden niin paljon menossa, että elämä tuntuu välillä hallitsemattomalta vuoristoradalta, kun ei ehdi oikein missään vaiheessa pysähtyä ja rauhoittua. Tosin tälle ei näytä olevan mitään stoppia tulossa, kun taas on jo parikin viikonloppureissua kalenterissa. Sattumalta löysin hyvään saumaan tarjouslennot ja en miettinyt edes paria sekuntia, kun oli taas yksi reissu lisää buukattuna.

Olen odotellut milloin elämä "rauhoittuisi", mutta alan jo uskoa, että mun elämä on nyt vaan tällaista, eikä se ole mihinkään rauhoittumassa. Eli ravintolakulut on ja pysyy isoina. Kun on paljon menossa, niin joutuu paljon syömään ravintoloissa. Ja kun on paljon menossa, ei ehdi laittaa kotona ruokaa.

Tulopuolella tilille on alkanut kolahdella osinkoja ja vähän yllättäen olen saanut vahingonkorvauksia melkein 2000 euroa alkuvuoden aikana, joten osakkeitakin pitäisi taas ostaa lisää. En vain ole ehtinyt oikein edes markkinaa seuraamaan, että tietäsin mitä haluaisin nyt ostaa.

Alla tarkemmin mitä ja milloin meni mihinkin, siihen asti kun ehdin seurantaa täydentää aktiivisesti.

1.3.
sähkölasku 28,76
kahvilaan 4
muuttokuluja 88,23
vuokra 670

6.3.
ruokaa kaupasta 12,46

7.3.
lounas ravintolassa 12,40
ruokaa kaupasta 10,29

8.3.
kirja 11,90

9.3.
lounas ravintolassa 9,90
kahvila 6,70
vaatteita 74,88
ruokaa kaupasta 4,88
karkkia 3,12
tiskiaine 8,45

10.3.
ruokaa ravintolasta 7,45

11.3.
pitsa 11,90
karkkia 3,23

12.3.
ruokaa 30
karkkia 3,48

13.3.
kampaaja 42

14.3.
kosmetiikkaa 27,80
ravintola 9,90

15.3.
karkkia 3,9
maitopurkki 0,63
ravintola 8,90

16.3.
ruokaa kaupasta 9,38
viinipullo 10,49
matkaeväitä 6,80
ravintola 37,30
lamppu 66,75

17.3.
harrastusvälineitä 7,50
ravintola 11,20
ravintola 13,90

18.3.
kahvila 5,80
matkaeväitä 7,10
ravintola 21,80

19.3.
ruokaa kaupasta 3,92