sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Huhtikuun menot

Nyt oli hyvä kuukausi!

Asuminen 320,45 euroa
Harrastukset 168 euroa
Ruoka 166,85 euroa
Auto 0 euroa
Muut 20 euroa

Yhteensä 675,30 euroa

Alle 700 euron kirkkaasti, vaikka oli vastikkeiden maksun sisältänyt kuukausi (maksan aina 2 kk kerrallaan joka toinen kuukausi).

Harrastuksiin meni edelleen rahaa, koska en vaan saanut ajoissa urakoitua nimen kirjoitusta liikuntaseteleihin ja kuitattua niillä salimaksuja. Tästä kyllä palkitaan sitten loppuvuodesta, kun harrastuskulut on sieltä sitten enemmän nollilla. Nyt on setelit toimitettu, niin ensi kuussa tulee vain pieni lasku harrastuksista.

Auton kanssa selvisin tankkaamatta, vaikka pyöräilykelit antavat edelleen odottaa. Touko-kesäkuussa tulee auton osalta ajankohtaiseksi huolto, vakuutukset, verot ja vaikka pyöräilykauden pääsisinkin aloittamaan, niin tankata pitää silti heti alkukuusta.

Ruokakuluista yli puolet tuli kuukauden viimeisen viikon aikana. Tankkasin kaappeihin urakalla kaikkea perustarviketta, mistä riittää pitkäksi aikaa.

Vaikka en rahaa mihinkään tuhlailut, en koe että elämästäni olisi jäänyt puuttumaan mitään tässä kuussa. Kävin kahdesti leffassa, näin kavereita, harrastin kivoja asioita, söin hyvin ja just sitä mitä halusin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti