Köyhyysrajan alapuolella eläminen

Luin vasta jostain, että köyhyysrajana Suomessa pidetään 1190 euroa. Näyttää siltä, että itse elelen hyvinkin köyhän elämää, vaikka en koe kyllä joutuvani luopumaan mistään. Tällä hetkellä elän 700 euron budjetilla ja asuntolainaa lyhennän lisäksi 500 eurolla. Tarvitsen rahaa elämiseen 1200 euroa. Tuloni ovat kyllä tuohon reilusti tuplat, joten halutessani minulla on olemassa valinnanvaraa ja pakkotilanteen yllättäessä pelivaraa löytyy ilman suurta ahdinkoa ja tähän vedoten moni varmastikin voi tulla huutelemaan, että en tiedä oikeasta köyhyydestä mitään.

700 euron budjetti sallii minulle kuitenkin jopa sellaisia ylellisyyksiä, mitä ei omasta mielestäni tarvitsisi jokaiselle taata. Harrastuskuluistani menee suurin osa personal trainerille, jonka kanssa treenaan säännöllisesti. Tämän kulun jättäisin ehdottomasti pois, jos olisi oikeasti tiukkaa. Samoin kuntosalin voisin vaihtaa halvempaan tai todella tiukassa tilanteessa voisin karsia kulun kokonaan ja treenata kotona ja ulkona puistossa ja lenkkipoluilla.

Auto on kohdallani ylellisyyshyödyke, jolla kulkemalla saan lisää vapaa-aikaa päiviin. Tiukan paikan tullen autokin olisi lähtölistalla ja siirtyisin julkisiin kulkuneuvoihin ja polkupyörään, ajankäytön ja mukavuudenhalun kustannuksella.

Minulla on puhelin työn kautta ja siinä tietenkin myös nettiyhteys. Jos olisi oikeasti tiukkaa, voisin lakkauttaa kotoa erillisen nettiyhteyden ja jakaa kotikoneelle puhelimen yhteyttä. Tai ainakin vaihtaa nykyisen "nopeinta mitä rahalla saa"-yhteyden halvempaan ja hitaampaan ja silti kelvollisen nopeaan.

Vaatekuluja minulla ei oikeastaan ole. Työssäni on työvaatteet työn puolesta ja en ole vapaa-ajallakaan kovin muotitietoinen ja jokaisen villityksen perässä juoksija. En erityisemmin edes pidä vaatekaupoissa käymisestä, joten yleensä kun ostan jotain, ostan reilusti kerralla silloin kun halvalla saa. Pitääkin tehdä laajempi "vaatepostaus" omasta filosofiastani erikseen.

Näistä tason alaspäin tarkistuksista ainoa henkisesti vähän kirpaiseva asia olisi ajankäytön takia auto, mutta jos on pakko, niin on pakko. Omia asenteita ja tasoja pitää olla valmis tarkistamaan tilanteen mukaan.

Jotenkin musta tuntuu näiden perusteella, että köyhyysraja on aika korkealle määritelty ja mahdollistaa ihan hyvän elämän, kunhan vain itse elää järkevästi ja tekee tuloihin suhteutetusti sopivia valintoja. Välillä tuntuu, että Suomessa on vähän karannut käsistä hyvinvoinnin käsite ja taso, mitä jokaiselle pitäisi olla tarjolla.

Olen aina ollut hyvinkin sopeutuvainen tulotason ja elämisen laadun suhteen. Opiskeluaikoina itselle ainoa ajatuksissa ollut asumismuoto oli soluasunto, koska siinä kustannukset oli hallinnassa suhteessa tuloihin. Hieman epäsosiaalisena introverttinä olen asunut 8 vuoden aikana kuudessa eri solukämpässä, kahdentoista eri kämppiksen kanssa ja ihan hyvin se eläminen sujui kaikkien kanssa. En itse kokenut opiskeluvuosinakaan joutuneeni mitenkään liian ahtaalle, koska jo lähtökohtaisesti oma elämä oli käytettävissä olevan budjetin kanssa balanssissa.

En pysty käsittämään sitä, että niin monen pitää jo opiskelijanakin saada se ihan liian kallis keskustayksiö tai hurjimpien jopa kaksio ja sitten kehdataan valittaa, miten on niin vaikeaa tulla toimeen, kun vuokrakin on NIIN kallis ja tuet ei riitä edes sen maksamiseen. Itsellä riitti hyvin ja kun vielä tein 4-12 tuntia töitä viikossa, niin oli varaa syödä kotimaisia tomaatteja talvellakin.