keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Paljonko tuhlasin 2017

Vuoden aikana kulutin rahaa yhteensä 16 554,37 euroa. Aloitin maaliskuun alusta tavoitteena elää 700 euron budjetilla kuukaudessa eli vuositasolla pitäisi saada kulutus 8 400 euron tasolle. Todellisuudessa kulutin lähes tuplasti! Vuoden aikana vain huhti- ja toukokuussa menoni alittivat 700 euroa.

Vuoden aikana tuli isoja muuttujia elämäntilanteeseen. Sain idean asunnon vaihtamisesta ja sitten myin entisen asuntoni ja hankin uuden tilalle. Koska ostin uudiskohteen ja halusin välttää kahden asunnon loukun, niin ajauduin väliaikaisesti asumaan vuokra-asuntoon, joka räjäytti asumiskulut väliaikaisesti lähes koko 700 euron kuukausibudjettini kokoiseksi. Eli sillä selittyy osa ylityksestä.

Asumiseen olin budjetoinut 1 800 euroa ja todelliset kulut olivat 4 526,84 euroa. Ensi vuonnakin tulee vielä muutama kuukausi vuokralla asumista ja silloinkin asumiskulut tulevat menemään yli. Kun taas pääsen omistusasujaksi, kulujen pitäisi tasoittua budjetin tasolle.

Harrastusten budjetti oli 1 200 euroa ja tämä ylittyi vain 40 eurolla. Alkuvuodesta pistin monta sataa personal traineriin ja ensi vuodelle tätä ei enää ole tulossa. Pidän harrastusbudjetin silti samassa 100 eurossa per kuukausi, mutta tämän pitäisi alittua, jollen keksi jotain uutta villitystä harrastusrintamalle. Varaan näille mahdollisille uusille ideoille rahaa, koska haluan harrastaa kivoja asioita ja arvostan niitä elämässäni isosti iloa tuottavina juttuina.

Ruokakuluille olin budjetoinut yhteensä 3 000 euroa. Tämä ylittyi jonkin verran, todelliset kulut olivat 3 404,5 euroa. Ruuassa on eniten säästöpotentiaalia, itseäni kauhistuttaa miten paljon laitan rahaa ruokaan ja tiedostan hyvin selkeästi, että näistä voisin säästää helposti.

Auton kuluihin olin varannut 1 200 euroa ja todellisuudessa sain autoiluun menemään 1 708,21 euroa. Tämä tulee suurelta osin vakuutusmaksuista. Vaihdoin loppuvuodesta vakuutusyhtiötä ja maksoin myös melkein koko ensi vuoden vakuutukset kerralla. Bensakuluja tuli muuttamisen takia tulleesta epätavallisen paljosta edestakaisin ajelusta normaalia enemmän. Autoilun kulut tulevat ensi vuonna laskemaan, koska työmatkani lyhenee reilusti ja autoilun pitäisi vähentyä. On vähän siinä ja tässä, että onko auton omistaminen enää mulle edes järkevää, mutta toistaiseksi haluan pitää auton omistamisen mahdollistavan vapauden tulla ja mennä omien mielihalujen mukaan ja siitä ilosta olen valmis maksamaan.

Sitten vielä kaatopaikkaosasto eli muut kulut. Budjetissa näille on varattu 100 euroa kuukaudessa eli 1 200 euroa vuodessa. Todellisuudessa kulutin 5 674,82 euroa. Olin ajatellut tämän osion muille ostoksille, kuten konserttiliput, kampaajat, kosmetiikka, vaatteet jne. En ole varsinaisesti mihinkään osioon laskenut matkustelua, enkä edes kuvittele, että 100 eurolla kuukaudessa senkin tekisin. Näistä kaatopaikkakuluista suurin osa meni matkusteluun.

Muissa kuluissa on mukana 3 kappaletta viikon ulkomaanmatkoja, yhteensä matkusteluun 3019,72 euroa. Seuraavaksi suurin kulu on vakuutukset (muut kuin auton) 607,58 euroa. Näissäkin on loppuvuodesta maksetut melkein koko ensivuodenkin vakuutuskulut. Vaatteisiin 537,38 euroa. Tarvikkeisiin 599,28 euroa, josta 550 euroa meni blenderiin. Viihteeseen 488,60 euroa sis. festarilippu, musikaalilippu, urheilutapahtuman lippu, veikkausta, kirjoja, netflixiä ja monta lukua, jonka ostoksen sisältöä en enää edes muista. Nettiyhteyteen meni 70,20 euroa ja tämä kulu loppui asunnon vaihtamisen myötä, silkkaa säästöä siis luvassa. Kosmetiikkaan, hygieniaan ja lääkkeisiin yms. meni 156,21 euroa. Jäsenmaksuihin 165 euroa, mukana työttömyyskassa, osakesäästäjien jäsenmaksu ja urheiluseuran jäsenmaksu. Ja vielä osastolla palvelut 30,80 euroa postille postin käännöstä vuodeksi.

Kuluja oli paljon, mutta kyllä sitä rahaa säästöönkin jäi. Tuloistani sain säästöön reilut 55 prosenttia.

Pidän edelleenkin päivittäisten elämisen kulujen tavoitebudjettina samaa 700 euroa ensi vuonna. Ja samalla tavalla sallin sinne kyllä noita isompia ja ei niin päivittäisiä matkakuluja tai kodinhankintoja, joita muutosta tulee aiheutumaan.

Koko vuodelle on tavoitteena saada laitettua sijoituksiin yhteensä 20 000 euroa uutta rahaa. Se on mahdollinen, mutta vaatii silti entistä tiukempaa menojen tarkkailua.

En tavallaan kovin kauheasti törsäillyt vuoden 2017 aikana, mutta silti elin omiin tavoitteisiini nähden vielä liian leveästi. En koe, että olisin jäänyt mitään haluamaani asiaa vaille tai joutunut elämään ollenkaan ankeasti. Silti tiedostan, että kuluissa on vielä karsimisen varaa elämisen laadun siitä mitenkään kärsimättä.

Keskimäärin kulutin kuukaudessa 1 379,53 euroa ja se on mielestäni yllättävän vähän siihen nähden, että sillä rahalla on maksettu kolme ulkomaanmatkaa, törsätty personal trainerin palveluihin ja useampaan salimaksuun, ylläpidetty omaa autoa ja syöty paljon ravintoloissa.      

4 kommenttia:

  1. Hyvä, mutta haastava tavoite. Nykyinen kulutustasosi kuulostaa samalta kuin minulla, tosin minä maksan vain puolikasta autoa.

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoista! Tajusin itse että harrastuskulut ei mulla jää 100 euroon... oh no. Mutta ainakin on hyvä mieli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harrastukset on ainakin mulla sitä parasta elämässä, niin ei niistä liikaa kannata niuhottaa. Kunhan vaan kokonaisuus sen panostuksen kestää :)

      Poista
  3. Tuo on mielestäni kyllä melko tiukka budjetti jo valmiiksi. 55% säästöprosentti on todella poikkeuksellinen!

    Missä ihmeessä asut, missä on noin halpaa?

    VastaaPoista