torstai 1. kesäkuuta 2017

Miten hallitsen rahojani

Tilipäivä on mulle järjestelypäivä. Siirtelen rahoja eri tilien välillä budjetointini mukaan.

Palkasta 2450 euroa ylittävä osuus menee tällä hetkellä Norwegianin säästötilille hätävarakassaan. Hätävarakassan tavoite on 6 kuukauden menoja vastaava summa eli omalla kohdalla 7200 euroa. Tällä hetkellä siellä on kasassa vähän vaille 1000 euroa.

Sijoitustilille siirrän 1250 euroa. Olen laskenut, että sijoituksiin laitan 15000 euroa vuodessa ja tällä se tahti pysyy yllä. Sijoitustilillä olevilla rahoilla ostan sitten sopivan tilaisuuden tullen lisää osakkeita. Siirrettyjen rahojen lisäksi tänne menee tulevat osingot. Tällä hetkellä näistä lähtee myös joka kuukausi yhteensä pari sataa säännöllisesti kolmeen eri rahastoon.

Loput jätän palkkatilille, mistä lähtee 500 euron lainanlyhennys ja sen jälkeen jäljelle jää budjetin mukainen 700 euroa muiden laskujen ja ostojen maksamiseen. Olin aikaisemmin perustamassa vielä erillistä ruokatiliä S-pankin pankkikorttin alle, mutta se meni lopulta niin vaikeaksi ässän puolelta, että kuoppasin idean toistaiseksi. En vain jaksa sitä säätämistä, kun kukaan ei tiedä mitään ja joka kerta sanotaan eri tavalla asiat!

Tuossa kohtaa mulla tulee pientä heittoa budjettiin, koska merkitsen lainan koron kuluksi 700 euron budjetista, vaikka se menee kuitenkin erikseen tuon 500 euron lyhennyksen mukana. Heitto on luokkaa 6 euroa kuukaudessa, niin antaapa olla. Tilille siis kertyy koron verran ylimääräistä koko ajan. Toisaalta olen pohtinut tuota korkojen kuluosuutta, koska ne kuitenkin saa vähentää verotuksessa pääomatuloista. Kokonaisuutena noita korkoja menee enää niin älyttömän vähän, että ei ne hirveästi tässä kokonaisuudessa mihinkään vaikuta.

Se mitä käyttötilille jää, on se millä pitää kaikesta selvitä. Kun tilillä ei ole enempää kuin käyttövaraa on, niin ei sitten auta kuin sillä tulla toimeen. Aikaisempi kuukausien ylijäämät jää tällä tavalla käyttötilille pyörimään tulevia isompia laskuja varten. Merkitsen kaikki menot vielä erilliseen exceliin, että näen muutenkin vielä koko ajan joka osioon kuluneet summat, ettei pääse mitään turhia hurjasteluja sattumaan ja "pohjakassa" säilyy oikeisiin tuleviin tarpeisiin tilillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti